Vanhusten perhehoito –
suositeltava vaihtoehto
 

Vanhusten määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti. Tällä hetkellä yli 65-vuotiaita meidän väestöstä on 19,5 %, viiden vuoden kuluttua luku on jo 23,5 %. Viimeistään nyt on aika miettiä ja toteuttaa vanhustenhoidossa myös uudenlaisia tapoja ja järjestelmiä. Kuntaliiton toimitusjohtaja Mäki-Lohiluoman (kok) ajatus hoitotestamenttien määrän lisäämisestä ei voi olla suositeltava inhimillinen tavoite. Tavoitteeksi sen sijaan käy se, että ikäihmiset voisivat asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Läheskään kaikilta se ei onnistu. Silloin on yleensä siirryttävä johonkin sopivaan tai ainakin taloudellisesti mahdolliseen laitokseen.


Paljon on myös vanhuksia, jotka käytettävissä olevasta tuestakaan huolimatta eivät enää pärjää omassa kodissaan. Syynä siihen saattaa olla jo pahasti haittaava muistin heikentyminen, iän tuoma erilainen hauraus, joskus jopa turvattomuuden tunnekin. Näistä kotielämän mahdollisuuksia pahasti heikentävistä puutteista huolimatta ei tällainen vanhus kuitenkaan vielä välttämättä ole välittömän laitoshoidon tarpeessa. Siihen hän on vielä jossakin määrin liian hyväkuntoinen. Tällainen vanhus on eräänlainen väliinputoaja.

Avuksi hänenlaisilleen on kehitetty eräänlainen vanhuksen perhehoito. Tällainen kunnan järjestämä hoitotapa on meillä vasta niin alussaan, että vain vajaat sata vanhusta tuollaista hoitoa voi nauttia.

Lyhyesti kuvattuna perhehoito lähtee vanhuksen yksilöllisistä tarpeista ja sen suunnittelussa alusta alkaen ovat mukana myös vanhuksen omaiset ja muut läheiset. Suunnittelu kuten toteutuskin tapahtuu läheisessä yhteistyössä kunnan kotisairaanhoidon kanssa.

Hoitoa voidaan järjestää sitä varten varatuissa erillisissä tiloissa tai perhehoitajankin kodissa. Se voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista, tarpeen ja tarpeiden mukaan. Se voidaan toteuttaa myös vanhuksen päivähoitona. Väsyneelle omaishoitajalle tarjoaa hoidettavan pääsy edes hetkeksi perhehoitoon virkistävän ja varsin tarpeellisen mahdollisuuden lepoon ja virkistymiseen.

Perhehoidossa pysyvät ihmissuhteet ja perhehoitajan ympärivuorokautinen läsnäolo tuovat vanhukselle turvaa sekä kokemuksen välittämisestä ja huolenpidosta. Tiedetään myös, että ihmisellä tekemisen muisti säilyy paremmin, kun on mahdollisuus tehdä itse kuten ennenkin luonnollisessa kodinomaisessa ympäristössä, toisen tukemana. Perhehoidolla voidaan vaikuttaa myös vanhuksen toimintakykyyn. Taloudellista merkitystäkin sillä on, kun näin voidaan siirtää raskaampaan hoitoon siirtymisen alkamista.

Varsin tavallista meillä on, että vanhuksen lapset perheineen asuvat hyvinkin kaukana tai hänellä ei ehkä ole läheisiä ollenkaan. Näin henkilökohtainen tutun ihmisen välittäminen ja huolenpito ei ole mahdollista siinä mitassa kuin vanhus sitä kaipaisi. Hyvin järjestetty vanhuksen perhehoito olisi sellaisessakin tapauksissa vanhukselle mahdollisuus elää huolenpidon alla ennen laitokseen siirtymistään.

 

Prabhakaran Ranjitkumar
 

Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu
Sdp:n Hämeen piirin hallituksen jäsen