Vanhustyöhön kaivataan
keskustelua ja kehittämistä

Tällä hetkellä suomalaisessa hoitokulttuurissa, erityisesti vanhustenhoidossa, asioiden kehittämiseksi tarvitaan mielestäni avointa keskustelua ja vuorovaikutusta asiakkaan, hänen omaistensa ja hoitohenkilökunnan välillä.
Pitää keskustella erityisesti asukkaan ja omaisen rooleista, niissä on meidän palvelujärjestelmässämme ymmärtämättömyyttä ja ne tahtovat jäädä epäselviksi.
Vielä ei kaikin ajoin ja kaikissa tilanteissa ymmärretä toinen toistaan. Varsinkin tilanne, jolloin asiakas muuttaa kodista laitokseen, on raskas kaikille.
Ainoa keino selvitä tilanteesta, ja kaikille osapuolille mahdollisimman onnistuneella tavalla, on osapuolten välinen yhteistyö.
Keskustelu ja vuorovaikutus koituvat lopulta asiakkaan parhaaksi.
Omainen saattaa tuntea syyllisyyttä hoitovastuun siirtämisestä laitokselle, pahimmassa tapauksessa se tuntuu kaappaukselta. Tilanne voi kääntyä myös siihen suuntaan, että omainen ryhtyy vaatimaan mahdottomia, tai sitten hänen roolinsa jää hyvin vähäiseksi.
Toisaalta hoitohenkilökunta voi pitää omaisia vain hoitoon osallistumattomina vierailijoina. Tapahtuu jonkinlainen rooliristiriita. Tämä ei ole toivottavaa.
Positiivista on, jos omaiset voivat uudessa, muuttuneessa tilanteessa olla mahdollisimman paljon läsnä, iloa omaisesta ei hoitohenkilökunta voi korvata.
Omasta kodista muuttajalle merkitsevät pienetkin asiat paljon.
Hoitajallekin tilanne on haaste. Häneltä toivoisi omaa ammattitaitoa vaativien toimien ja parusasioiden ohella kiireetöntä ja lämmintä kohtaamista, pieniä lämpimiä hetkiä helpottamaan laitoksen muuttumista kodikkaammaksi. Muutoshan on rankka.
Tilanteessa kannattaisi mielestäni hyödyntää omahoitajajärjestelmää, laitoksessa kun henkilökunta vaihtuu väistämättä vuorojen vaihtuessa.
Omaisten pitää olla omasta kodistaan laitokseen muuttavan tukena. Uudet roolit tulisi löytää mahdollisimman nopeasti hoitoon sijoittumisen jälkeen. Ja kun ne on löydetty, omaisen toiminta tukee hoitoa asiakkaan parhaaksi.
Nämä ovat tunnekysymyksiä, sen myönnän, mutta läpi elämän pysymme yksilöinä ja se meidän tulisi voida huomioida loppuun asti.

Kuvat

Prabhakaran Ranjitkumar Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu Sdp:n Hämeen piirin hallituksen jäsen